Etymologiadata:imsm:jäütä-

*jäütä-

Vastineet:

Suomi: jäytää
Karjala: jäyteä
Vepsä:
Vatja:
Pohjoisviro:
Eteläviro:
Liivi:

mksm. *jäütä-? < kksm. *jäwtä-? (J.K.)

SSA:n sana-artikkeli

jäytää (Gan 1786; etup. I- ja PSm) ’kalvaa, kuluttaa; hiukoa / nagen, zehren’
~ ka jäyteä (? < sm) ’jäytää; kalvaa’

?? < baltt, vrt. liett ė́sti (prs. ė́du), latv ēst (prs. ēdu) ’syödä, kuluttaa’. Sana voi olla myös deskr. lähtöä, vrt. (eri tahoilla murt.) jäynätä, jäyrytä, jäystää, jyystää jne. ’pureskella, kalvaa’.

Lähdekirjallisuus:

*Kalima 1936 BL 201 (sm ? < baltt)
Nieminen Vir 1940 382 (ei < baltt)
Kalima Vir 1941 138
Sabaliauskas 1963 LKK 6 117

[jäytää Álgu-tietokannassa]

SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat

Balttilaisperäinen
Lähde, s.	M	S	E	L	Väite	Argumentit
Kalima 1936: 201					← ? ba, vrt. ė´sti, ė´du ’syödä’, ltv ēst, ēdu ’syödä; kuluttaa’
Koivulehto 2006 SlH: 191–92	-				Vastaan	Baltin ē:stä ei selity imsm jäy- [= *jäü-]

Indoeurooppalaisperäinen
Lähde, s.	M	S	E	L	Väite	Argumentit
Koivulehto 2006 SlH: 191–92	+				← esibaltosl [= ie] *ǵjeu-je- (< ie juuri *ǵyewH-) > kirkkosl žьvati, žuju ’jäytää’

EVE:n sana-artikkeli

EVE:jäytää

Keskustelu

Siirretty keskustelu sivulta Etymologiadata talk:imsm:jäütä-/th:

Tein nyt Santerin siunauksella tällaisen sivun, jotta jäytää-verbin etymologiasta voidaan keskustella (tämä tuli puheeksi Santerin tänään pitämän SUS-kuukausiesitelmän yhteydessä).

Tämä sana ei siis levikkinsä puolesta kuulu kantasuomen sanastoon, mutta jos Koivulehton tälle esittämä etymologia on oikea, on kyseessä kantasuomalainen sana, ja Koivulehdon 2006 artikkelissa myös esitetään sanalle varhaiskantasuomen rekonstruktio. On siis myös tutkimushistoriallisesti oikeutettua, että kantasuomalaisena pidettyä sanaa käsitellään kriittisesti alan ajantasaisimmassa tietokannassa. Vastustaako joku?

Ajattelin, että on hyvä tehdä ensin keskustelusivu, jossa voidaan mahdollisesti päättää, onko sana kantasuomea vai ei, ja sitten sanalle voi helposti tehdä YSuS/kantasuomen rekonstruktiot-sivun.

Keskustelun helpottamiseksi perinteinen tutkimushistoriasivu oli helpoin tapa listata lähteet. Tästä nyt puuttuu oma esitelmäojenteeni, joka löytyy academia.edu:sta, ja jossa Koivulehdon etymologiaa tarkastellaan kriittisesti. Aiheesta on tulossa artikkeli toivottavasti tänä vuonna. Oliko niin, että esitelmiin ei ole syytä tutkimushistoriasivuilla viitata? Voin tietysti tänne keskustelusivulle listata tai kopioida (tai linkittää) argumenttini. --Sholopainen (keskustelu) 15. toukokuuta 2020 kello 22.55 (EEST)

Minusta esitelmämateriaalit eivät ole varsinaisia julkaisuja, joten olisi parempi kopioida niistä tiedot ja väittämät suoraan tänne.

Tässä oma tähänastinen käsitykseni asiasta:

LIV 168 rekonstruoi kie *ǵjewH- ’kauen (pureksia)’, jossa on e-aste, kuten kaikissa LIV:n juurissa. Slaavilaisessa infinitiivissä, mksl жьвати (žьvati) on nolla-aste, mksl mon. 3. persoonan muoto жиѭтъ (žijǫtъ) taas Vaillantin (III: 284) mukaan tulee (kanta)baltoslaavin juuresta *žjū- ~ *žjuv-, joka nykykäsityksen mukaan rekonstruoitaisiin *źjū-.

Konsonantiston kehitys ei ole ongelma, vaikka etymologioissa kie ǵj > kba-sl źj > lt žj, lv sl (zj >) ž on epätavallinen (muuten kie ǵ > kba-sl ź > lt ž, lv pr sl z); yleensä slaavilaisten kielten ž palautuu ksl dž-affrikaattaan, jonka taustalla taas on etuvokaalia tai j:tä edeltävä kie g ~ gw > kba-sl g > lt pr g, lv dz. Sen sijaan vokaaliedustus on vielä selvitettävä: kie ew yleensä > kba-sl eu > lt lv jau, ksl jaw > mksl ym. sl ju (konsonantin edellä) ~ jev (vokaalin edellä).

Mielestäni odotuksenmukainen e-asteinen edustus olisi mksl mon. 3. **жоу-ѭтъ (žu-jǫtъ), ja tällainen edustus onkin slaavilaisissa nykykielissä, mm. venäjän yks. 3. жует. Vaillant pitää näitä muotoja kuitenkin analogiana yleisemmästä taivutustyypistä. Hänen mukaansa alkuperäisempi tässä on sl ī < kba-sl jū, jonka hän kuitenkin s. 285–6 mainitsee e-asteisena. Onko siis joillakin ehdoilla kie jew > kba-sl jū > ksl ī > sl i? Odotuksenvastainen on minusta alkuvaihe kie jew > kba-sl jū, kun pitäisi olla kba-sl jau, sama vokalismi, joka näkyy mainitun juuren liettuan johdoksessa žiáunos ’leuat’, ja jota slaavissa edustaisi ju eikä i.

Tämä pitäisi selvittää, ennen kuin tutkimuksessa päästään pidemmälle.

Vaillant edellyttää siis kehitystä (nykyrekonstruktioin) kie *ǵjewH- > kba-sl *źjū^h- > ksl *zjī^h- > sl ži-. On selvää, että tällöin ei jäytää-verbiä voitaisi yhdistää mihinkään baltoslaavilaisen haaran muotoon, diftongi olisi mahdoton selittää.

Meidän on osoitettava, että Vaillant on väärässä ja nykyslaavilaisten kielten preesensmuodot edustavat säännöllisesti kehittynyttä e-asteista muotoa kie *ǵjewH- > kba-sl *źjew^h- > ksl *zjaw^h-, jos mielimme pitää jäytää-verbiä vanhana slaavilaisena lainana. Tällöin mksl жи- tulisi osoittaa rinnakkaismuodoksi oletetulle vanhalle sl preesensvartalolle *жоу- > ven ym. sl жу-. Mutta mihin mksl жи- silloin palautuisi?

Jos diftonginkehitys on tässä hahmottelemani, voisi jäytää olla paitsi kantaslaavilainen, myös balttilainen laina. Niin ven ym. sl yks. 3. жует ’pureksii’ kuin myös lt žiáunos ’leuat’, palautuvat tällöin e-asteiseen vartaloon kba-sl *źjew^h-. Pohjoisbaltissa, josta ksm balttilaislainojen pääosa on saatu, sen vartalona olisi ollut *žjeu-, joka myös olisi voinut substituoitua → ksm *jäw- > *jäü-, koska je-alkuisia sanoja ei kantasuomessa ollut. Koska *žj-alkuisuus on balttilaisessa sanastossa harvinaista, ei rinnakkaistapauksia tietenkään ole. --Sjunttila (keskustelu) 19. elokuuta 2020 kello 20.03 (EEST)

Kiitoksia yksityiskohtaisesta argumentoinnista. Tuo balttilaislainan mahdollisuus on myös kiinnostava. Täytyy nyt penkoa muita slaavilaisen etymologian ja äännehistorian lähteitä, jospa sanaa olisi käsitelty jossakin tarkemmin. Toisaalta LIV on tietysti varsin luotettava lähde toki, joskin sen jälkeenkin on voinut jotain ilmestyä.

Yllä mainitsemani esitelmän tiedot eivät tuo Koivulehdon esittämään kauheasti lisää, lähinnä sen argumentin, että sananalkuisen yhtymän takia ei ole mitenkään itsestään selvää, että (varhais)kantasuomen *j on tässä indoeurooppalaisen palataaliklusiilin substituutio. Nyt on jo oikeastaan varmaa, että esitelmä ilmestyy artikkelimuodossa, kuten jo toukokuussa uumoilin, joten lisään artikkelin tiedot sitten tutkimushistoriasivulle aikanaan. Ja viittaan artikkelissa näihin keskusteluihin. --Sholopainen (keskustelu) 19. elokuuta 2020 kello 21.15 (EEST)

Vaillantin teoksen I osasta selvisi lisää: sivulla 124 Vaillant esittää, että iteratiivisissa (luultavasti myös duratiivisissa, aspektiltansa siis imperfektiivisissä) verbeissä baltoslaavilainen vartalovokaali pitenee ja tämän pitenemisen tulosta on myös lt jū, sl i siellä, missä primäärin (perfektiivisen kanta)verbin vartalossa on lt jau, sl ju. Ilmeisesti mksl жьвати on iteratiivinen eli merkitykseltänsä toistuvaa tekemistä ’purra toistuvasti’ ilmaiseva ja siksi Vaillant pitää sen preesensin vokalismia alkuperäisempänä kuin nykyslaavin pitenemättömältä vaikuttavaa preesensiä. Mutta jos jo kantaindoeuroopan verbi on merkinnyt ’kauen (pureksia)’, niin eikö nykyslaavin verbin sen suorana äänteellisenä jatkajana tulkittavissa olevaa preesenstaivutusta voisi pitää säilymänä ja muinaiskirkkoslaavin muotoa jopa jonkinlaisena tilapäisenä hyperkorrektismina? Edelleen tähän tarvittaisiin (balto)slavistin näkemystä. --Sjunttila (keskustelu) 21. elokuuta 2020 kello 19.36 (EEST)

Kiitoksia taas. Useimmat tuntemani (balto)slavistit eivät osaa suomea, mutta voin kysellä erikseen. Tietysti myös suomentaitoisia löytyy, saisikohan heitä tänne foorumille houkuteltua. Kiinnostaisi myös, onko Petrillä mitään näkemystä tästä sanueesta. --Sholopainen (keskustelu) 21. elokuuta 2020 kello 19.39 (EEST)