Etymologiadata:imsm:huika→

*huika→

Vastineet:

• Suomi: huikea
• Karjala: huikie
• Vepsä: huiged
• Vatja:
• Pohjoisviro: ujutama
• Eteläviro: huigama?
• Liivi: uigõ

mksm. *huika→ (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

huikea (Hemm 1605; Finno n. 1580 adv. huickiast; yl.) ’voimakkaita aistimuksia aiheuttava: suunnaton, kova, huima, tuima, kylmä, häikäisevä, vinha; hiukaiseva (nälkä), huimaava (olo); hävettävä, nolo; (harv. s:na) häpeä / starke Sinnenreize verursachend: groß, heftig, stark, kalt, blendend, schwindelnd; peinlich; Schamgefühl’, huika ’kylmä tuuli; nälkä’, huiku ’tuuli, veto; harmi, kiusa’, huikka ’kova, vaivalloinen (elanto)’, huiki (adv.) ’voimakkaasti, kovin, tuiki’, huikailla, huijistella ’siekailla, kainostella, ujostella’, huikaista ’häikäistä, sokaista; hytisyttää; huimata; valkaista (helle viljan); nälättää’, huieta (: huikenee) ’sokaistua; valjeta (vilja)’, huikennella (Raam 1642) ’olla epävakaa, horjua’
~ ka huikie ’häpeä; häpeällinen, hävytön, sopimaton, ilkeä, paha; ujo’, huikailla, huijata (prs. huikau) ’häväistä, solvata; sokaista, häikäistä’, huijota ’hävetä, häpeillä’, huijissella ’häpeillä, ujostella’ | ly ve huiged ’häpeä; hävytön, häpeällinen’, huigaita ’häpäistä’ | vi murt. huigama ’häpäistä, nuhdella’, (h)ujutada ’häpäistä’ | li uid ’häpeä’, uidi ’häpeällinen, ujo’, uigə ’hävetä’, ūigastə ’häpäistä’.

Sanalle oletettu sk alkuperä (mn hvika ’horjua, väistyä; epäröidä’) ei vaikuta todennäköiseltä. Ilm. sana on deskr. lähtöä ja saanut semanttista vaikutusta esim. huimata ja hiukoa sanoista.

Lähdekirjallisuus:

• Kettunen 1922 LVeHA 1 62 (sm ~ ve)
• *Pukki Vir 1933 189–201 (+ ka ly)
• Kettunen 1938 LivW 448 (+ li > latv)
• SKES 1955 83
• *Taiminen 1979 SYKLJ 9 285–326 (? < sk)
• Hirvonen 1979 Sananj 21 51–55 (tuskin < sk)
• Hofstra 1991 LingU 27 15–16 (< germ *swika- ’vääryys, petos’)

[huikea Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:huikea