Etymologiadata:imsm:hooku

Sanatista

*hooku

Vastineet:

mksm. *hooku (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

huoata (: huokaan; Agr; yl. länsimurt., harv. itämurt.) ’hengähtää (syvään), henkäistä; levähtää / seufzen, stöhnen; verschnaufen’, huokailla, huokaus, huoahtaa, huokua, huokuuho, lämpimän henkäys’, huoko (et. hämmurt., paik. VarsSm Satak PPohjanm Kain) ’tiehyt, ontelo, aukko; ojanne, pieni laakso, notko, alanko’, huokonentiehyt; syvennys
~ ink hōata (prs. hōkān) ’levätä’, hōkaellahuokailla’, hōkua, hōkussahengittää’, hōku, hōkohenkäys, henki’, nenähōkusierain’ | ka huokavuo, huoahtoaksehlevähtää’, huokavo, huokavuslepo’, huokainsierain’ | ly huogain id., huogauzudalevätä’ | va ōgatalevätä’, ōgahtāhuokaista’, ōkuahuokua’ | vi hoogudasataa rankasti; ähkiä, läähättää’, hoog (g. hoo, Wied myös hoou) ’sadekuuro, tuulenpuuska; vauhti; lepo, väliaika’ | ? li ūgkohista, humista (korvat), vinkua (tuuli)
= lpE soågedhhumista, kohista (tuuli, puro)’, R () suokkethuoata, huoahtaa’, ? N šuokˈket (E Pi Lu In) ’huoata’. — Deskr.-onomat. sanoja. Tähän yhteyteen liitetyt perm ja ugr kielten sanat ( votj šoka(l)ni̮hengittää, huokua, huoata, puhaltaa’ | syrj šojt́t́śi̮ni̮hengähtää, levähtää’ | vogI šāχ-, sē̮k-hengittää raskaasti’ | ostjE šeχəj-läähättää’ ) ovat erill. deskr. sanoja, tuskin keskenäänkään yhteistä alkuperää.
Lähdekirjallisuus:
  • Lindahl & Öhrling 1780 LL 439 (sm ~ lp suokket)
  • Ahlqvist 1856 WotGr 140 (+ va vi)
  • Setälä 1890–91 ÄH 289 (+ ka)
  • Uotila 1938 SyrjChr 155 (+ votj syrj)
  • E. Itkonen 1949–51 FUF 30 9
  • SKES 1955 87 (+ ly, ? li; ? perm ? obinugr)
  • DEWOS 1968 262 (ostj ? < vog; ?? ~ sm)
  • Koivulehto 1981 PBB(T) 103:2 183–84 (ims ? < kgerm *swōǥa-, *swoǥja- ’kohista, suhista; huoata’)
  • UEW 1988 501

SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat

Etymologiadata:imsm:hooku/th

EVE:n sana-artikkeli

EVE:huoku

Keskustelu

Etymologiadata talk:imsm:hooku