Etymologiadata:imsm:hooku

*hooku

Vastineet:

• Suomi: huoku
• Karjala: huokavuo⇐
• Vepsä:
• Vatja: ookua⇐
• Pohjoisviro: hoog
• Eteläviro: hu̬u̬g
• Liivi:

mksm. *hooku (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

huoata (: huokaan; Agr; yl. länsimurt., harv. itämurt.) ’hengähtää (syvään), henkäistä; levähtää / seufzen, stöhnen; verschnaufen’, huokailla, huokaus, huoahtaa, huokua, huoku ’uho, lämpimän henkäys’, huoko (et. hämmurt., paik. VarsSm Satak PPohjanm Kain) ’tiehyt, ontelo, aukko; ojanne, pieni laakso, notko, alanko’, huokonen ’tiehyt; syvennys’
~ ink hōata (prs. hōkān) ’levätä’, hōkaella ’huokailla’, hōkua, hōkussa ’hengittää’, hōku, hōko ’henkäys, henki’, nenähōku ’sierain’ | ka huokavuo, huoahtoakseh ’levähtää’, huokavo, huokavus ’lepo’, huokain ’sierain’ | ly huogain id., huogauzuda ’levätä’ | va ōgata ’levätä’, ōgahtā ’huokaista’, ōkua ’huokua’ | vi hooguda ’sataa rankasti; ähkiä, läähättää’, hoog (g. hoo, Wied myös hoou) ’sadekuuro, tuulenpuuska; vauhti; lepo, väliaika’ | ? li ūg ’kohista, humista (korvat), vinkua (tuuli)’

= lpE soågedh ’humista, kohista (tuuli, puro)’, R (LÖ) suokket ’huoata, huoahtaa’, ? N šuokˈket (E Pi Lu In) ’huoata’. — Deskr.-onomat. sanoja. Tähän yhteyteen liitetyt perm ja ugr kielten sanat ( votj šoka(l)ni̮ ’hengittää, huokua, huoata, puhaltaa’ | syrj šojt́t́śi̮ni̮ ’hengähtää, levähtää’ | vogI šāχ-, sē̮k- ’hengittää raskaasti’ | ostjE šeχəj- ’läähättää’ ) ovat erill. deskr. sanoja, tuskin keskenäänkään yhteistä alkuperää.

Lähdekirjallisuus:

• Lindahl & Öhrling 1780 LL 439 (sm ~ lp suokket)
• Ahlqvist 1856 WotGr 140 (+ va vi)
• Setälä 1890–91 ÄH 289 (+ ka)
• Uotila 1938 SyrjChr 155 (+ votj syrj)
• E. Itkonen 1949–51 FUF 30 9
• SKES 1955 87 (+ ly, ? li; ? perm ? obinugr)
• DEWOS 1968 262 (ostj ? < vog; ?? ~ sm)
• Koivulehto 1981 PBB(T) 103:2 183–84 (ims ? < kgerm *swōǥa-, *swoǥja- ’kohista, suhista; huoata’)
• UEW 1988 501

[huoata Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:huoku