Etymologiadata:imsm:halu
*halu
Vastineet:
mksm. *halu (P.K.)
SSA:n sana-artikkeli
halu (Agr; yl.) ’mieliteko, pyrkimys, kiihko, himo; (vanh. run.) tuska, vaiva; (Marttin., 1580) vamma, haava / Verlangen, Lust, Begierde; Sehnsucht, Schmerz; Wunde’, johd. haluinen, halukas, halullinen, haluta, haluton; halata (: halaan, halajan; Agr; paik. murt.) ’haluta, toivoa, kaivata’, samaa alkuperää mahd. myös halata (Agr; laajalti et. länsimurt.) ’kaulata, syleillä’; halea (JuslP; paik. länsi- ja itämurt.) ’ikävä, haikea, kaihoisa; sääli’, haleus (Agr) ’(tunteen) hehku, rakkaus’
~ ink halu, haluta (? < sm) | ka halu ’halu, tahto, himo; (run. myös) tuska, suru’, haluta, haluttoa; halie ’rakas, armas, kiintynyt jhk’ | ? viE halus ’pakottava, kipeä, polttava (kipu, tarve)’, halutada ’pakottaa, kivistää’.
~ ink halu, haluta (? < sm) | ka halu ’halu, tahto, himo; (run. myös) tuska, suru’, haluta, haluttoa; halie ’rakas, armas, kiintynyt jhk’ | ? viE halus ’pakottava, kipeä, polttava (kipu, tarve)’, halutada ’pakottaa, kivistää’.
Sm haluttaa verbiä vastaa äänteellisesti li aʾltə ’sytyttää’, minkä perusteella näitä sanoja on arveltu toistensa etym. vastineiksi olettamalla halu sanan alkumerkitykseksi ’polte’. Toisaalta on halata: halajan sanalle esitetty germ originaali *halō(ja)n- ’temmata, vetää (puoleensa), raastaa’ (samaan yhteyteen kuuluu toista ablaut-astetta edustavana ns holen ’noutaa’), jolloin li sana jäisi pois tästä yhteydestä. Molemmat selitykset ovat kuitenkin epävarmoja. — Sm > lpLu hāllō, N hallo ~ hālo ~ hālu, In haalu ’halu’, N hāliidit (Pi Lu In) ’haluta’.
Lähdekirjallisuus:
- Nielsen 1902 SUST 20 161 (sm > lp)
- Kettunen Vir 1936 223–24 (sm ~ viE halus, halutada, li)
- Hakulinen 1943 KV 22 7–11
- SKES 1955 53 (sm ? ~ viE halus, li aʾltə; eri alkuperää lienee halata ’syleillä’)
- *Hakulinen 1974 KV 54 102–11 (+ ka, lisiä vi; myös halata ’syleillä’ ehkä tähän)
- Koivulehto Vir 1974 122–24 (sm halata, hala(j)an < germ)
- Häkkinen 1987 ES 44