Etymologiadata:imsm:hëpo

From Sanat

*imsm:hëpo

Vastineet:

mksm. *hëpo (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

Etymologiadata:imsm:hëpo/ssa

SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat

Germaanisperäinen (1)
Lähde, s. Väite Argumentit
Lindström 1852 Suomi: 19 ← ge > ru murt. håpä, håpu, håppa, ta hoppe, no hoppa ’tamma’
Simon 2005 LatinaLing: 407–9 + Tarkennus: ← kge *χepa Historiallisista ge kielistä kadonnut lähtömuoto < ie *keb- ~ *kob- ’hevonen’ > lat cabō id., mksl кобъıла ’tamma’, pers kawal ’muuli’, sakan kaba- [ks. tarkemmin]
Hyllested 2014: 91-7 + + Tarkennus ← kge *hebō ~ gen. *hup-na- (> *huppaz) ’työhevonen’ vrt. ru murt. håpä, håpu, håppa, ta hoppe, no hoppa, as huppe ’tamma’ Lähtömuoto ← ie *kebh- [ks. tarkemmin]; vi hobune va opõn lainautunut erikseen genetiivistä; kaksi erillistä lähtömuotoa selittäisi niin ims ensi tavun vokaalivaihtelun e ~ o, konsonanttivaihtelun p ~ pp kuin päätteenkin vokaalinvaihtelut
Germaanisperäinen (2)
Lähde, s. Väite Argumentit
Munch 1858 NoMskr: 27 ← go aihva- id.
Thomsen 1869: 68 + Puolesta ge -v- edustuu sm -p-nä myös lainassa arpi
Karsten 1915: 126 Puolesta
Häkkinen 1987: s.v. hevonen + Puolesta Vanhaa germaanisperäistä hevossanastoa ovat marhaminta, ratsas, satula ja silat
Nikkilä 1991 UAJ: 1–7 + + + Puolesta Lähtömuodon vastineita myös isl jór ja meng eoh id. < kge *ehwa- < ie *eḱwos; vastaava analoginen vahvan asteen -p- on myös ge lainoissa arpi, helve, häpeä, kaivata ja levätä; ksm:ssa -hv- oli vieras yhtymä, joten -h- on siirtynyt metateettisesti vokaalialkuisen sanan alkuun kuten ge lainassa haapa [ks. tarkemmin] ja adjektiivissa hapea, johon vrt. ahvakka, ahven, joissa -hv- on voinut säilyä affektin vaikutuksesta ja sanan ahma tuella; vanhaa germaanisperäistä hevossanastoa ovat myös kakkula, mallo, palkku, rahje ja ruoma
1991 LägLoS: s.v. hepo - Vastaan Äänteellisistä syistä [metateesi ja -p-?] epävarma
Nilsson 2001 LB: 183 + Puolesta Ge lainaselitys on balttilaista yksinkertaisempi oletetun äännekehityksen suhteen
Heikkilä 2014: 148 + + Tarkennus: ← kge *eχwō ’tamma’ > msk ehwu id. Kantasuomesta puuttuivat konsonanttiyhtymät -šv-, -šp- ja -vo-, joten *šëpo on säännöllinen substituutio; hevosen ie alkuperä on kulttuurihistoriallisista syistä todennäköinen ja hevonen tunnettiin Skandinaviassa, Virossa ja Suomessa jo pronssikaudella; vanhaa germaanisperäistä hevossanastoa ovat myös kavio, tamma, talli ja vaunu
Onomatopoieettinen (1)
Lähde, s. Väite Argumentit
Ruoppila 1943: 38 + + onom, alkuaan hevosen puhuttelu- ja houkutussana Vrt. sm murt. hevosen houkuttelusanat sepe, sopo, tšee, tšoo sekä leksikaalistunut seehti ~ siehti ’varsa’ < tseehtseeh; samoin unk csikó, murt. csitkó, csina ’varsa’ palautuu varsan kutsuhuutoon
Rédei 1998–99 NyK: 135–6 Puolesta Paralleeleina kutsuhuudoista syntyneitä varsan nimityksiä ma ja pe kielissä
Indoeurooppalaisperäinen (1)
Lähde, s. Väite Argumentit
Kortlandt 1997 Nowele: 47 + ← ie *h1ekw- Lähtömuodosta laryngaalin klusiiliutumisen kautta > lat cabō, caballus ’hevonen’, mksl кобъıла ’tamma’
Quiles 2019: 84–5 + + + Tarkennus ← myöh. temaattinen ie *hekw-o- > *hep-o- Kehitys kw > p on typologisesti mahdollinen ja ie kielissä tavallinen (keltti, kreikka); Katzin mukaan myös ie labiovelaarit voivat edustua lainoissa ur -p-nä; ratsastuksen taito on todnäk. levinnyt ekspansiivisilta indoeurooppalaisilta naapurikansoille
Balttilaisperäinen
Lähde, s. Väite Argumentit
Liukkonen 1999: 44–8 58 112 + + + hevonen ← ba *ešvåinis vrt. žem ašvíenis ’työhevonen’ Hepo on takaperojohdos ⇐ hevonen, minkä osoittaa sen deminutiivinen käyttö; vahva aste on analogiaa kuten sanassa kärpänen < kärväinen ← ba *kermen-, ja vanhassa kirjasuomessa esiintyy myös konsonantiltaan alkuperäinen hewo; liettuassa on tapahtunut muutos e- > a- [ks. lueteltu kirjallisuus], jolla on vastineensa slaavissa [ks. tarkemmin]; žem -ienis < *-einis : -einja-, jonka apofoninen variantti -ainja- oli lainan lähtömuodossa; kba a edustui lainanantajakielessä å:na t. o:na myös lainan oinas lähtömuodossa; assimilaatio vksm *ešvoineš > *šešvoineš t. mksm *ehvoineh > *hehvoineh kuten *iša > *šiša > sm hiha (Saareste 1924: 55, Itkonen T Vir 1987: 177) ja (ba murt. *ešvō ’tamma’ >) *ešvo > *šešvo > sm h(i)ehvo, jonka jälkeen dissimilaatio mksm *hehvoineh > *hevoineh ja tästä kansanetymologisesti diminutiivinen hevoinen; samaan vetoeläinterminologiaan kuuluvat balttilaisperäiset aisa, hihna, härkä, ies, juhta, jutta, länget, ohja, rahje, ranget, valjaat, vehmaro ja äes; lähtömuoto ~ varhaislt ašva, ašviena, ašvienė ’tamma’, mia áśva-, lat equus ym. ’hevonen’
Rédei 2000 LU: 227 - Vastaan Oletettu äännekehitys monimutkainen
Hasselblatt 2000–01 FUM: 211 - Vastaan Kaikkien kavioeläinten nimet eivät ole balttilaisperäisiä
Nikkilä 2001 FUF: 400 - Vastaan Ba selitys edellyttää sekä selittämätöntä dissimilaatiota että assimilaatiota; morfologian kannalta hevonen on deminutiivi sanasta hepo
Nilsson 2001 LB: 183 - Vastaan Ba lainaselitys on germaanista monimutkaisempi oletetun äännekehityksen suhteen
Junttila 2012 SUST 266: 280 - Vastaan Ve hebo ja li õ’bbi osoittavat -p-n alkuperäiseksi
Heikkilä 2014: 148 - Vastaan Sanan -v- on -p-n heikko aste, joka smLou asussa on päätteen -ise- < kksm *-ŋći- säännöllisesti aiheuttama; -o- ei -ise-päätteen edellä voi olla < -aj-
Arjalaisperäinen
Lähde, s. Väite Argumentit
Katz 2003: 201 + ⇐ *hepä < *šəpä ~ *šēpä ← ar akk. *wršnbhóm > mia vṛsabhá-ḥ ’ori’ ’Oriin’ ja ’hevosen’ merkitysero on vähäinen, vrt. mia áśva- ’ori; hevonen’; moni muukin hevoskasvatukseen liittyvä sana ur kielissä on ar lainaa [ks. tarkemmin]
Onomatopoieettinen (2)
Lähde, s. Väite Argumentit
Veršinin 2005: s.v. комболф onom, ’hyppäävä, tömistelevä (eläin)’
Indoeurooppalaisperäinen (2)
Lähde, s. Väite Argumentit
Quiles 2019: 84 + < metateettinen *ehpo ← esige *ehwo- [vrt. Germaanisperäinen (2)]

Hylätty etymologia: ur: = ma чома ko чань ’varsa’, ks. Nikkilä 1991 UAJ 3; Rédei 1998–99 NyK 135–6

Hylätty etymologia: onom < ’tamma’ ⇐ vihoissaan puhisevan ja virtsaavan tamman ääntely, ks. Nikkilä 1991 UAJ 3

Keskustelu

Etymologiadata talk:imsm:hëpo