Etymologiadata:imsm:häilü-
*häilü-
Vastineet:
- Suomi: häilyä
- Karjala: häilyö
- Vepsä: häilda
- Vatja: (h)äülüä
- Pohjoisviro: ällima
- Eteläviro: hälmä
- Liivi: ällõ?
mksm. *häilü- (P.K.)
SSA:n sana-artikkeli
häilyä (Agr; us. murt.), häilää, häiliä, häilätä ’heilua, huojua / schwingen, schwanken’, häilähtää, häilyttää; häilä ’huikentelevainen, vilkas (tyttö)’, häiläkkä ’id., kiikkerä’ (vrt. heilakka)
~ ink häilüä ’heilua’, häilähtǟ ’heilahtaa’ | ka häilyö ’häilyä, heilua, huojua, keinua; kuljeskella, liikkua edestakaisin’, häilähteä ’heilahtaa, häilähtää, horjahtaa’, häiläkkä ’heiluva, horjuva, kiikkerä; hontelo’ | ly häilüdä ’heilua’ | ve häilda (prs. häilub) id. | va häülüä, häilǟ, äülǟ ’kulkea, liikkua (ympäriinsä); häilyä, huojua; huokua’, häilätä, häülätä ’kuljeskella, juosta ympäriinsä’ (ositt. < sm) | vi (h)äilida ’leijua, läikkyä, välkkyä, kimallella’, häilatada ’panna leijumaan, välkkymään’, E äil (g. -u) ’kehto, keinu’ (vrt. myös vi hällida ’keinua, notkua, aaltoilla’, häll, hell (g. -i), E häll (g. -ü) ’kehto, keinu’, li äl id., ällə ’keinua’).
~ ink häilüä ’heilua’, häilähtǟ ’heilahtaa’ | ka häilyö ’häilyä, heilua, huojua, keinua; kuljeskella, liikkua edestakaisin’, häilähteä ’heilahtaa, häilähtää, horjahtaa’, häiläkkä ’heiluva, horjuva, kiikkerä; hontelo’ | ly häilüdä ’heilua’ | ve häilda (prs. häilub) id. | va häülüä, häilǟ, äülǟ ’kulkea, liikkua (ympäriinsä); häilyä, huojua; huokua’, häilätä, häülätä ’kuljeskella, juosta ympäriinsä’ (ositt. < sm) | vi (h)äilida ’leijua, läikkyä, välkkyä, kimallella’, häilatada ’panna leijumaan, välkkymään’, E äil (g. -u) ’kehto, keinu’ (vrt. myös vi hällida ’keinua, notkua, aaltoilla’, häll, hell (g. -i), E häll (g. -ü) ’kehto, keinu’, li äl id., ällə ’keinua’).
Deskr. sanoja, ehkä heilua sanueen rinnakkaisasuja. Vrt. myös häälyä ja hällä.
Lähdekirjallisuus:
- Ahlqvist 1856 WotGr 123 (sm ~ va)
- Anderson 1893 Wandl 81 (+ vi häll)
- Saareste 1924 LVEM 197 (+ li)
- Kettunen 1930 VaÄH2 2 134 (va häülüä < sm)
- SKES 1955 96