FinnFrameNet:Bragging

Sanatista

kehuskella

  • Mutta kun hänkin oli ollut kehuskelemassa, että aika saataisiin kyllin hupaisesti kulumaan ilman äitiäkin, ainakin ne kolme päivää, niin täytyihän hänen nyt koettaa kaikki neuvonsa, jotta todellakin niin kävisi.
  • Oikeus piti raskauttavana asianhaarana sitä, että koiran isäntä oli käynyt päivittäin siirtolaisvirastossa kehuskelemassa koiransa nimellä.
  • Oulun kävelykadulla Rotuaarillakin jotkut irtisanotut ovat käyneet tyytyväisinä kehuskelemassa työministerille, että heidät on irtisanottu.

kerskailla

  • Tämä teennäinen ja kerskaileva herra oli joka suhteessa isäntänsä vastakohta, mutta kuningas kuului niihin henkilöihin, jotka viihtyvät parhaiten sellaisten ihmisten kanssa, joilla heidän kanssaan ei näytä olevan mitään yhteistä.
  • Miehen kerskaileva käytös oli kadonnut kuin tuuleen.

kerskailu

  • Vaikkakin mielestäni tuntuu kerskailulta kertoa, että minulla on viimeisten vuosien aikana ollut onni järjestää suurimmat kokoelmat, jotka ovat olleet näytteillä Brysselissä.
  • Edellä lausuttu saattaa tuntua jostakin kerskailulta tai puolustelulta.
  • Tuntuisi suorastaan isouskoiselta kerskailulta, jos kuulisi jonkun sanowan että hän on uskossa horjumaton.
  • Konttoritoverit olisivat vielä voineet antaa anteeksi hänen väsyttävän kerskailunsa ja tympäisevän itserakkautensa, jos hän olisi pysynyt " omissa nurkissaan ".
  • Olisimpa luullut, että hänen kerskailunsa sinun suhteesi oli totta, niin olisi hän saanut elää ja sinä olisit tullut tapetuksi!
  • Vallu Anttilan kerskailut suurenmoisesta kyvystään saattaa ihmiset syvään tiedottomuuden tilaan eivät olleetkaan tyhjää puhetta.
  • Mutta asianomaisten puheet ja kerskailut kokouksen jälkeen sekä menettelynsä puolustelut osoittivat kuitenkin katumuksen heistä olevan kaukana.

kerskua

  • Yhden ainoan vallankumouksellisen lakon johdossa synnyttämään meteliin sekaantuu ja yhtyy porvarillisen hienostokapakan elämöinti ja loilotus; tausta jakautuu ja avautuu, ja me sananmukaisesti olemme eräässä noista mässäily-, elostelu- ja ryyppypaikoissa, jossa samaiset työnantajat, jotka vielä äsken juuri istuivat lakkojohdossa ja " sosialisteina " toimivat, parhaillaan istuvat porttojen kanssa shampanjaa y.m. viinejä juomassa ja täyttä kurkkua hoilaamassa ja kerskumassa isänmaanrakkaudestaan.
  • Uskosta kerskumassa on paljon ihmisiä, mutta ristiä kantamassa Kristuksen jäljissä ei ole niin lukuisaa joukkoa.
  • Tunsin voimakasta vastenmielisyyttä miestä kohtaan hänen seisoessaan siinä kerskumassa laajoilla viljelyksillään, ruhtinaallisella syntyperällään ja loistojahdillaan vuorenvarmana siitä, että Stella Mayhevvista jonain päivänä tulisi hänen puolisonsa.
  • Lapissa saa talsia kengänpohjansa mäsäksi, oli minulle vakuutettu, ja hiljaisessa mielessäni olin jo ehtinyt kuvitella itseäni kerskumassa jalkapatikkasaavutuksillani teittömissä erämaissa karhujen parissa.
  • Heitä ei koskaan tavata suuriäänisesti kerskumassa itseään ja julistamassa tekojaan ja tekemättäjättämisiään.
  • Rikoskoulu löydettiin, kun poliisi pidätti miehen, joka kerskui ansaitsevansa 900 dollaria ( 2.880 mk ) päivässä tyhjentämällä vain yhden New Yorkin esikaupungin pysäköintimittarit.
  • Esimerkiksi hän kerskui tehneensä tshekkimaalinsa Dzurillan luistimen kautta täysin harkitusti, koska näki tämän odottavan syöttöä maalin eteen.
  • Philippiläinen maanviljelijä Godfrey Bok kerskui tämän vuoden helmikuussa julkisesti sillä, että hän oli ampunut neljää mustaa miestä, jotka oli sanojensa mukaan tavannut perunavarkaista pelloillaan.
  • Tämän nappulaturnauksen takia esim. Ari Mäkynen voi kerskua sillä että hän on pelannut jalkapallojoukkueen jokaiselta paikalta.
  • Verorikos on rangaistava niin ankarasti, ettei sillä tee mieli ainakaan kerskua.
  • Eräät verovelvolliset ovat jopa saattaneet kerskua vilpeillään.
  • Eikä vain siihen, että voi kerskua kavereille mitä juuri osti ja paljonko maksoi.
  • He ovat » Babylonin ( järjestön uskonnollisen osan ) mahtavia miehiä ", he mahtailevat ja tyydyttävät itseään kerskuvin sanoin, ja he vaikuttavat salaisesti painostaen poliittisia tekijöitä vaivaamaan Jumalan todistajia, kunnes suuren päivän taistelu taistellaan.

leuhkia

  • Niinpä hetken perästä antaa näpäyttivätkin haasteen tulla painissa puolustamaan, hiihdossa saavutettua " Ukkomiehet eivät tuosta hätkähtäneet, vaan ottivat haasteen kylmästi vastaan, vaikka akattomat vähän leuhkivat ja kehuivat, että nyt näytetään noille äijille, liistaroidaan ne mattoon, että saa tulla muija ja mukulat imupaperin kanssa irti ottamaan.
  • Ne pojat leuhkivat laajoin sanoin kuin rahattomat lehmänostajat, mutta ehkäpä valitsijat osaavat tulevissa valitsijamiesvaaleissa eroittaa kumminkin repivän kommunismin muista yhteiskuntaa rakentavista aineksista.
  • Huoneessa he aina lörpöttelevät isistään ja äideistään ja leuhkivat kirjeillään.
  • Toinen sanoi: » Kyllä se kenkuttaa, kun veljet leuhkivat aseveljeydestä ja rintamalla olosta.
  • Sekin kaveri, joka toi kotiinsa eräänä äskeisiltana kaksi pientä ahvenentirriä eikä taatusti ole muuta kertaa käynyt kalastamassa, leuhki kuin aika poika saaliillaan seurassa, jota tämän kirjoittamisen välillä olin tilaisuudessa kuuntelemaan.
  • Ongelmanikkari oli rehti urheilutoveri, joka ei leuhki tuloksistaan, vaikka mitä tapahtuisi.

leveily

  • Pohjoisvaltioiden tekopyhä liberalismilla leveily murskautuu taivaan tuuliin Baldwinin selkeissä ja tuskaisissa kuvauksissa.

leventely

  • Yhdeksän kymmenestä kansalaisesta yhtyi käsitykseen, ettei kulutuksella leventely ole sopivaa muiden nähdessä nälkää.
  • Omassa ympäristössään hämäläinen mahtailijakin sulautuu hillittyyn hämäläissävyyn, niinkuin ei karjalaisen Ontreinkaan leventely pistäne erityisesti silmään Karjalan puolessa.

rehennellä

  • Hänestä tuli hieman koppavakin; hän rehenteli ruokapöydässä kiljuen kovaa, kun hän halusi jotakin ja rähjäten messikokille, joka oli ollut yksi hänen kiusanhengistään.

ylpeillä

  • Hän ylpeilee siitä, ettei hän koskaan ole tehnyt kumpaakaan.
  • Itse hän ylpeilee nimestään " Euroopan painavin isäntä " ja houkuttelee ilmestyksellään turisteja viinitupaansa.

ylpeily

  • Ja waikka yksityisten sisällyksetöntä ylpeilyä ei tietoisesti kumarreta niinkuin ennenwanhaan, vaan nauretaan, niin ollaan Valmiita uhraamaan satoja tuhansia ihmishenkiä ja miljaardeja hukkaanmenneessä työssä kun kansallisesta ylpeydestä on kysymys.
  • Poika, joka oppii kilpailun tuoksinassa vastaanottamaan menestyksen ilman narrimaista ylpeilyä ja tappion ilman katkeraa nöyryytystä, täyttää myöhemmin joka suhteessa miehen mitan.
  • Seuraukset owat myöskin olleet hywin inhimillisiä: ylpeily suuruudesta, kateus, riita.
  • Sellainen naurettava ylpeily nykyaikaisuudesta ei ole hänen mielestään muuta kuin avutonta palautumista pahimpaan 18. vuosisadan valistusluulotteluun.
  • Aivan vilpitöntä ja aitoa on sen sijaan merimiesten ja tukkipoikain itsetunto ja ylpeily.

ylpeys aihe

  • Urheilutalo Kisaranta oli 1970-luvulla pertunmaalaisille suuri ylpeyden aihe.

???

  • Ja milloin Anna vain ajat- teli laiskoja renkejä ja piikoja, hänet valtasi jon kinlainen hiljainen ylemmyydentunne, jossa ei pohjimmaltaan ollut ylpeyttä, sillä eihän hän mahtaillut suvulla eikä suvun rahoilla, niinkuin monet muut emännät.
  • Hän oli tullut käymään kotiseudulleen dollareita vilkuttelemaan Tällöin hän mahtaili Amerikan suurista oloista.
  • Tämä tietoisuus antaa meille sydämen nöyryyden ja estää meitä hengellisesti pöyhkeilemästä ja paisumasta.
  • Sillä jos yksi rangastaan, niin luottamat siihen, että kyllä yhtiö sakot maksaa, mutta kun joka mies saisi ansaitun palkan, niin kyllä yhtiön herratkin lakkaisivat rahoillaan pöyhkeilemästä.
  • Mutta ei se estä sinua pöyhkeilemästä
  • Herran sana vakavasti varoittaa meitä pöyhkeilemästä ja vieläpä pöyhkeillen asettumasta mikä minkin puolelle toistaan vastaan. "
  • Varoitan siis voittajaa liiaksi pöyhkeilemästä voitostaan.
FEE 
addressee (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
expressor (kuvaus)
manner (kuvaus)
message (kuvaus)
place (kuvaus)
speaker (kuvaus)
time (kuvaus)
topic (kuvaus)