Etymologiadata:imsm:heühen/KBL

*HEÜHEN > sm höyhen, ka heyhen; > ve heun|ez: -he-; va eve; ~ *HEÜHEIN > Lo höyhen; > vi ehmes: ehme s.

A untuva, pieni sulka; B haituva, höytyvä, pieni karva, kuitu

Merkitysten levikki

A	A	A	A	A	A	A	A	A	A	A
					A
A	a	ab			a

vartalossa -m-

vartalossa -m- t. -n-

vartalossa -n-

vsm A

> Lo hyähen, häähen; Hä höyhenä, höyhänä, höyhönä; Lo Hä Pp höyheme-, höyhöme-; Lo Hä höyhäme-, höyhämä; Ek–ly höyhtene-; Vie höyhteme-; ve heunez: heunhe-; ink höüne-; L ehem(es): eheme; S ehe: -me; L S ehmes: ehtme;

Balttilaislainaetymologia

< kksm *šewšmen → ksaa 1098 *se̮vse̮m > In (–T) soovsâ: soksâm karva

← baP *šeušmēn < kba *śeu^hś|mēn n (t. *-mōn m?): -men-

⇐ *śeu^hś- (t. *śeu^hṣ-?) > lt šiáuš|ti: -ia: -ė 1 nostaa, kohottaa (hiukset, karvat, höyhenet) pystyyn, pörhöttää; saada vedenpinta väreilemään t. aaltoilemaan; riepottaa; nyhtää rikki; vanuttaa, huovuttaa; 2 suututtaa, ajaa karvat pystyyn; 3 nostattaa, yllyttää; 4 nousta vastaan, tehdä vastarintaa; 5 pullistella, ylpeillä; 6 kiiruhtaa, juosta; oikaista; 7 väristä; lv šàust (~ šaȗst): šauš: šauta piiskata, ruoskia; refl. -iês nostaa karvansa pystyyn

⇒ lv šaũsmas kauhu, pelko; (LEW) kesl susmat pörröinen, rypistynyt

EES s.v. ehmes julkaisee Vaban etymologian, jota ei toistaiseksi ole perusteltu.

Muut selitykset

1. Em. rinnastuksen saameen on esittänyt E. Itkonen 1959b: 306.

2. Hahmo 1994a: 67 pitää mahdollisena -t-llisten varianttien ensisijaisuutta ja sanueen yhteyttä verbeihin va ehittää ’koristella, pukea kauniiksi’ ja vi ehtida ’koristella, ehostaa’, jotka näin tulisi erottaa sm v:n ehtiä ’ennättää’ yhteydestä. Myös M V õhm: -a ’kalvo, ohut kerros’ liittyy Hahmon mukaan s:iin *heühen.

3. EES mainitsee myös onomatopoieettisen alkuperän mahdollisena.

Päätelmät

Onomatopoieettinen alkuperä on äärimmäisen epätodennäköinen, sillä höyhen ei tuota juuri minkäälaista ääntä.

Sanaan kuuluvat kantasuomesta lähtien sekä h-alkuisuus että -eü-diftongi niin ims kuin saamenkin vastineitten perusteella. Niinpä sen johtaminen ’koristelemista’ merkitsevistä va ja vi verbeistä vaatisi rekonstruoimaan näitten mksm asuksi *heühtV- (? ← ba). Hä Sa höyhtyä ’tulla reheväksi, lihoa, menestyä’ tulee merkitykseltään tätä lähelle, mutta on kuitenkin laajalevikkisemmän höystyä-verbin variantti. Mahdollista on myös selittää L S ehtme-vartalon -t- äännevaikutukseksi v:stä ehtida ja olettaa Ek–ly höyhtene-, Vie höyhteme- sille rinnakkaisiksi toissijaisen vahvan asteen esiintymiksi.

Ink höüne- on säilymämuodon höyhene- sporadisesti lyhentynyt rinnakkais-vartalo. Ve heunhe- taas on syntynyt epäsäännöllisestä metateesistä < *heuhne- (Hahmo 1994a: 67). Va eve on alkuosaltaan säännöllinen vastine, sillä ksm -eüh- > va -ev- (^Kettunen 1930: 85), mutta vartalonsa sana on vaihtanut tavallisempaan (odottaisi muotoa **evee).

L S ehmes voisi periaatteessa selittyä säännöllisen metateesin tuottamasta muodosta *ehves < *heühes, mutta rinnakkaiset S ehe: -me ja L ehem(es) osoittavat -m-n alkuperäiseksi ja diftongin -eü- jälkikomponentin kadonneeksi.

Kantasuomeen rekonstruoidut kolmitavuiset -me-vartalot ovat kaikki -ime-johdoksia (poikkeuksena *südämme-), joihin diftonginloppuisen -i-n kadottua on virossa ja lounaismurteissa liittynyt paljon alun perin muunvartaloisia substantiiveja. Näihin voisi kuulua myös muualla ims:ssa yleinen (^kartta) -ne-vartaloinen *heühen, mutta saamen vastineet näyttävät tukevan jonkinlaisen -me-aineksen aiemmuutta. Muotopaljouden voisi selittää olettamalla kanta-asun *ševšmene-, jonka raskas sisäkonsonantisto on yksinkertaistuessaan tuottanut yhtäällä vartalon *heühe(i)me- ja toisaalla *heühene-. Viron -ü-n kadon taustalla voi olla peräti mksm *heühmen, jossa -m- on estänyt metateesin -üh- > -hv-.

Ba alkuperä edellyttää johdosta *šeuš-men- (< kba *śeu^hś|men-), jonka kantaverbin levikki ulottuu vain itäbalttiin. Jos kesl susmat on johdos sen kadonneesta vastineesta, sanueen voi osoittaa riittävän vanhaksi lainaetymologian kannalta.

Liettuassa deverbaalisia men-johdoksia esiintyy niin teon, sen tuloksen t. kohteen kuin tekimen ja tekopaikankin niminä. Tuloksen- ja kohteenniminä Ambražas 1993: 88 mainitsee mm. s:t armuo ’viljelykelpoinen pintamaa; maaperä’ ⇐ arti ’kyntää, aurata’, augmuo ’kasvi; hedelmä; verso, jälkeläinen’ ⇐ augti ’kasvaa’, lenkmuo ’taive; nivel’ ⇐ lenkti ’taivuttaa’, sėmuo (^seemen) ja želmuo (^halmëh), tekimennimenä s. 186 s:n juosmuo ’vyötärö; vaatteen vyötäröosa’ (= lv josmenis ’vyö’) ⇐ juosti ’vyöttää’. Slaavilaisella taholla men-johdoksia on sekä maskuliineja että neutreja (Matasović 2014: 25–8), kuten ’kantamista’ merkinneestä ie verbistä johdettu mksl бремѧ ’kuorma, taakka’.

Syntaktissemanttisesti näihin verrattava, verbin ja sen prototyyppisen objektin välinen johtosuhde on ajateltavissa v:n *šeuš- ’nostaa hiukset, karvat t. höyhenet pystyyn, pörhöttää, pörhistellä’ ja sen ilmeisesti affektiivisen johdoksen *šeuš|men- ’karva t. höyhen’ välille. Koska oletetulla johdoksella ei ole säilyneitä vastineita, jää sen lainautuminen ksm:een kuitenkin epävarmaksi.

? ← ba.

Murteet merkitysten levikkikartalla

Lo	Hä	Ep	Pp	Sa	Kk	Vie	Ek	Au	ly	ve
					ink
S	L	K	I	R	va
li		M	T	V