Etymologiadata:imsm:ammë→
*ammë→
Vastineet:
- Suomi: ammoin
- Karjala: ammuin
- Vepsä: amu
- Vatja: ammuin
- Pohjoisviro: ammu
- Eteläviro: ammuq
- Liivi: amū
mksm. *ammë→ < kksm. *ammë- < vksm. *ammǝ̑ (P.K.)
SSA:n sana-artikkeli
~ ink āmuin ’ammoin(en)’ | ka ammoin, ammuin ’muinoin, ennen vanhaan, kauan sitten’, ammuine ’ammoinen, entinen, ikivanha’ | ly amu, ammu(i) ’kauan sitten’, am(m)uińe ’ammoinen, vanha’ | ve amu, ammu ’ammoin, (jo) kauan sitten’, amūńe, amoine ’ammoinen’, amuštuda ’vanheta’ | va ammuaikā ’ammoin’, ammuin ’ammoinen’ | vi ammu(gi), ammust ’ammoin, kauan sitten; lainkaan; erittäinkin’, ammune ’ammoinen, vanha’ | li amū, -st(ə), -stəz ’kauan sitten’.
- Ahlqvist 1859 Anteckn 80 (sm ~ ve)
- J. Krohn 1872 Suomi 2:10 136 (+ ka vi)
- Anderson 1893 Wandl 164 (+ li)
- Hakulinen 1933 StF 1:2 195 (+ ka; ? ~ aamu)
- Tunkelo 1946 VeKÄH 790–91 (+ ly)
- SKES 1955 18
- TESz 2 1970 1063
- MSzFE 1978 495 (s.v. ó)
SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat
| Lähde, s. | M | S | E | L | Väite | Argumentit |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Budenz 1873: 831 | + | = saaP оamis 'vanha', ers умок 'kauan sitten', unk ó 'vanha, muinainen' | ||||
| Aikio 2015 SUSA: 51 | + | Puolesta | Ims sanan voi liittää tähän yhteyteen rekonstruoimalla toiseen tavuun suppean vokaalin; matorin -umu ei ole sana eikä kuulu tähän | |||
| UED 2020: s.v. *ammi | x | Tarkennus: ksm ⇐ *ammə = saaE åemie, U å̀bmee, ååmès, Pi ååpmie, L oames, P oamis, I uámis 'vanha (asioista)', Ko vuä´mes , Ki вуэмесь, T vi̮em̜es̜ 'vanha' (< ksaa *oamēs : *oamāse̮-: *oamē), ers умок 'ammoin' (< kmd *umək), умонь 'muinainen, vanha' (< kmd *uməń), unk ó id., avul 'vanheta, kulua, jäädä ajastaan', NenT ŋawᵊna, ŋawᵊxǝna 'aiemmin, ennen; kauan sitten, muinoin', ŋawᵊxiᵊ 'vanha, muinainen' (< ksam *åmǝ̑kǝ̑jǝ̑) | *-ə:n ims muotojen taustalla osoittaa saa ja md vastineiden vokalismi; oma ei kuulu tähän; [unk vastineiden suhteesta] |
EVE:n sana-artikkeli
Keskustelu
Vartalovokaali
Jälkitavultaan suppeavokaalisen vartalon *ammë- palauttaminen perustunee täysin etäsukukieliin, koska itämerensuomessa ei ole mitään *E-vokalismiin viittaavaa. Myöhäiskantasuomen rekonstruktion tulisi perustua itämerensuomelle, mutta millainen se voisi olla? Suomen -oi-lla näyttää olevan vastine karjalassa. Periaatteessa viron ja eteläviron muodoissakin voisi edustua *-oi, mutta ei vatjassa eikä liivissä.
Suomessa ammuin esiintyy lähinnä Laatokan Karjalassa, mutta muualla itämerensuomessa useimmissa muodoissa on -u(i). Viron ja eteläviron liivin muodot voisivat periaatteessa jatkaa myös yksiköllistä asua *ammun, mutta liivistä siitä odottaisi tulleen **a'm, vrt. sa'm: gen. sa'm 'askel'. Minulle on kuitenkin epäselvää, voiko liivin jälkitavun u jatkaa *ui-diftongia. Ainakin u-vartaloisten verbien menneen ajan muodot ovat tyyppiä kutsiz, uskiz.
Monikon instruktiivia muistuttava *ammuin olisi tältä pohjalta luotettavin rekonstruktio. Yllättävää on kuitenkin, että vaikka päätteettömiäkin asuja löytyy, ne eivät kuitenkaan ole muotoa *ammu, vaan järjestään lyhytkonsonanttisia. Suomessa on Viipurin läänin Pyhäjärveltä muoto amut ja Agricolan asut amu, amut, aamut. Lyydissä ja vepsässä on lyhyt -m- myös päätteellisissä muodoissa. Toisen tavun vokaalin säilyminen liivissäkin saattaa tukea lyhyen alkutavun rekonstruoimista, mutta tästä en ole varma.
Kaikissa viron ja eteläviron muodoissa on (puolipitkä) geminaatta, mutta näin on myös *hama-sanueessa! Hyvin läheisissä merkityksissä on siis suomen hama, eteläviron ja viron itämurteen amma, lähes yleisitämerensuomalainen (ei sm länsimurteissa eikä ehkä liivissä) *ammu(in) sekä vanhan kirjasuomen, Laatokan-Karjalan murteen, lyydin, vepsän ja mahdollisesti liivinkin *amu(t), joista kaksi edellistä on yhdistetty *hama-sanueeksi ja kaksi jälkimmäistä *ammë-sanueeksi. Voisi ehkä ajatella, että vanhimmat muodot ovat *hama ja *ammu, muut niiden sulaumia. (Myös sm, ka ammoin voisi olla sulauma *hamoin + *ammuin.) Tämäkään ei kuitenkaan tuo meitä lähemmäs rekonstruktiota *ammë. --Sjunttila (keskustelu) 10. tammikuuta 2023 kello 16.14 (EET)
- Muoto-opillisesti voi kai ihan turvallisesti päätellä muotojen ammoin, ammuin ei vain muistuttavan vaan olevan monikon instruktiiveja; vrt. ajan adverbityyppi aamuin, illoin, päivisin. Tältä kannalta suomen "o-vartaloinen" ammoin näyttäisi tosiaan olevan selitettävissä toteamistasti lähtökohdista: se olisi vartalon *amma säännöllinen monikon instruktiivi ja voitaisiin katsoa juuri *hama-sanueen vaikutukseksi; joko tällaisen perusmuodon kautta, tai sitten kuten ehdotat, adverbin *hamoin kautta. Erityisesti siis ei tarvitse olettaa suomessa myöhään syntyneen aikaisemman perusvartalon *ammë- rinnakkaisjohdosta **ammo, vaan johdos *ammë-w > *ammu voidaan katsoa jo kantasuomalaiseksi. --J. Pystynen (lähetä viesti) 10. tammikuuta 2023 kello 16.35 (EET)
- Hyvä, tämä oli siis sittenkin askel lähemmäs *ammë-rekonstruktiota. Ehkä jo varhaiskantasuomeen voisi rekonstruoida johdoksen *ammə̑-w, jolloin keskikantasuomesta alkaen saadaan *ammu? Myöhäiskantasuomeen sitten, ainakin, jos myös liivin muoto rekonstruoidaan *amu-asuun, pitäisi jo rekonstruoida sekä *ammu(in) että *amu. --Sjunttila (keskustelu) 10. tammikuuta 2023 kello 16.55 (EET)